aloitussivu  |  tietoa kilpailusta  |  rata  |  informaatio
 


Tietoa kilpailusta

Kilpailupäivä
Järjestyksessään 22. Stockholm Marathon juostaan lauantaina 3. kesäkuuta 2000. Kilpailun lähtö tapahtuu klo 14.00.

Maksimiaika
6 tuntia.

3 056 suomalaista
Vuonna 1999 ilmoittautuneita oli 13 118 43 eri maasta. Stockholm Marathon on pitkään ollut suosittu ja arvostettu suomalaisten juoksijoiden keskuudessa. Heistä suurin osa matkustaa kilpailuun mukavasti laivalla Helsingistä tai Turusta.
Vuonna 1999 suomalaisia juoksijoita oli ensimmäisen kerran yli 3 000 ja kasvun odotetaan jatkuvan edelleen. Vain Helsinki City Marathonilla on enemmän suomalaisia osanottajia.

Paras maailmassa
Stockholm Marathon on maailman paras maraton.
Tätä mieltä ovat amerikkalaisen maaliskuussa 1998 julkaistun "The Ultimate Guide to International Marathons" -kirjan tekijät.
Dennis Craythorn ja Rich Hanna, jotka kahden vuoden ajan matkasivat ympäri maailmaa tutustuakseen eri kilpailuihin, antavat Stockholm Marathonille korkeimman arvosanan kolmella eri
arvostelualueella neljästä: radan kauneudesta, kilpailun organisaatiosta ja kilpailun sopivuudesta ensikertalaiselle. Yleisön kannustuksesta Tukholma saa kahdeksan pistettä kymmenestä mahdollisesta.
Tässä ovat "The Ultimate Guide to International Marathons" -teoksen mukaan maailman kuusi parasta maratonia: 1 Tukholma, 2 Berliini ja Lontoo, 4 New York, 5 Big Sur (USA), 6 Hampuri.

Kaupunki veden äärellä
Tukholma on kaunis 14 saarelle rakennettu pääkaupunki. Maratonmatkan yhteydessä voit samalla tutustua joihinkin kaupungin nähtävyyksistä tai lähteä kiertoajelulle. Tukholmassa on hienoja hotelleja, mielenkiintoisia museoita ja upeita tavarataloja. Kaikki mukavan kävelymatkan päässä kaupungin keskustassa.

Perhejuhla
Tee maratonista perhetapahtuma! Vietä viikonloppu kauniissa Tukholmassa! Tutustu kaupunkiin! Mini-Marathon (1,2 - 4,2 km) 7-16-vuotialle tytöille ja pojille sunnuntaina (1999 7 741 osanottajaa)! Lisätietoja toimistostamme Suomessa.

Tankkausjuhla
Juoksua edeltävänä iltana kokoontuu tuhansittain juoksijoita suureen, perinteiseen ja ilmaiseen tankkausjuhlaan, jossa tarjoillaan pastaa ja muuta ravitsevaa ruokaa.

Matkanjärjestäjät
Seuraavat matkanjärjestäjät tarjoavat matkoja:

  • Suomen Matkatoimisto Oy
    Kauppakatu 27
    40100 Jyväskylä.
    Puh.: 014-334 0926.
    Faksi: 014-334 0930.
    Sähköposti: maraton@smt.fi

  • Juoksija - matkat
    Olympiastadion
    Eteläkaarre B 10
    00250 Helsinki.
    Puh.: 09-4342 0412.
    Faksi: 09-434 20444.
    Sähköposti: ilkka.jarvimaki@stadion.fi

    Majoitus
    Globe Hotel on Stockholm Marathonin virallinen hotelli.
    Varaukset numeroista:
    Puh.: + 46-8 686 63 20.
    Faksi: + 46-8 686 63 01.
    Sähköposti: bokningen@globehotel.se

    Ihanteelliset olosuhteet
    Tukholman keskilämpötila on tähän aikaan vuodesta 18° C.

    Minimi-ikä
    17-vuotta. Ilmoittautumiskelpoisia ovat kaikki 1983 ja sitä ennen syntyneet henkilöt.

    Ikäsarjat
    Stockholm Marathonilla on yleisten sarjojen lisäksi veteraanisarjat: 40 v, 45 v, 50 v, 55 v ja 60 v.

    Reittiennätys
    Miehet: 2.11.37 Hugh Jones, Iso-Britannia.
    Naiset: 2.28.24 Grete Waitz, Norja.

    Numeroiden jako
    Numeroiden jako on avoinna stadionin luona perjantaina ja lauantaina. Tällöin on avoinna myös urheilu-välinenäyttely.

    Mitali ja t-paita
    Kaikki kuuden tunnin tulosrajan alittaneet saavat upean muistomitalin ja kaikki maaliin tulleet Stockholm Marathon 2000-paidan.

    Ajanotto uudistuu
    Tukholman Maraton ottaa vuonna 2000 käyttöön Champion Chip-ajanottojärjestelmän parantaen näin juoksijoiden saamaa palvelua huomattavasti. Kaikki saavat henkilökohtaisen nettoajan ja tarkat väliajat lähtöryhmästä riippumatta.

    Vakuutus
    Kaikki Tukholman Maratonille osallistuvat juoksijat on vakuutettu kilpailun aikana sattuvien vammojen ja onnettomuuksien varalta vakuutusyhtiö Folksamissa.

    Diplomi
    Kaikki maaliin tulleet saavat diplomin, joka lähetetään kotiin yhdessä tuloslehden kanssa.

    5 ja 10 vuotta
    Jokainen Tukholman Marathonin viidesti juossut saa Stockholm Marathon-diplomin. Kymmenen loppuun suoritetun kilpailun jälkeen jaetaan 10-vuotismitali. Juoksijat, jotka ovat oikeutettuja saamaan diplomin tai mitalin, lähettävät tietonsa (vuosi, loppuaika ja sijoitus) Suomen toimistoomme.

    Kilpailun Jälkeen
    Kaikki kilpailijat otetaan hyvin vastaan maalissa. Siellä saat syötävää ja juotavaa sekä hierontaa väsyneille jäsenille.

    SIS
    Tukholmassa tapahtuu paljon. Mausta viikonlopun maratonmatkasi ravintola-käynnillä, kiertoajelulla tai shoppailemalla - kaunis pääkaupunkimme suorastaan kuhisee mitä erilaisimpia tapahtumia. Stockholm Information Service - puh.: +46-8 789 2495 antaa sinulle vihjeitä ja auttaa sinua kaikessa mitä tarvitset tietää ennen vierailuasi Tukholmassa.
    Internet: www.stoinfo.se.
    Tietoja muista hotelleista Tukholmassa:
    Hotellcentralen.
    Puh.: + 46-8 789 24 56.
    Faksi: + 46-8 791 86 66.
    Sähköposti: hotels@stoinfo.se

    Tervetuloa Stockholm Marathonille 3. kesäkuuta 2000!


  •  

    Stockholm Marathon
    lauantaina 3. kesäkuuta 2000
    lähtö klo 14.00

    Tänään: -4262 päivää jäljellä!



    Lev lite lättare


    Järjestäjät:
    Yleisurheiluseurat Hässelby SK ja Spårvägens FK

    Toimistomme Suomessa
    Mikäli sinulla on kysyttävää ota yhteyttä yhteyshenkilöömme.
    Esitelaukset ja tiedustelut:
    STOCKHOLM MARATHON
    Reino Kärkkäinen
    PL 21, 02321 Espoo
    Puh./faksi: 09-256 30 01 (puhelin iltaisin).
    sähköposti: suomi@marathon.se
    Tietoja myös nuorten kilpailuista ja naisten Tjejmilen-juoksusta.
    All service även på svenska.