TERVETULOA STOCKHOLM MARATHONILLE
Stockholm Marathon on mahtava maratonkilpailu. Siihen osallistuu 14 000 juoksijaa kaikkialta maailmasta. Stockholm Marathon on Ruotsin suurin urheilutapahtuma, jolla on parisataa tuhatta katsojaa reitin varrella. Maalissa, klassisella vuoden 1912 Olympiastadionilla 15 000 katsojaa ottaa riemuiten vastaan juoksijat.
NUMERO YKKÖNEN MAAILMASSA
Vuosituhannen toinen Stockholm Marathon tulee jälleen kerran olemaan suuri suomalaistapahtuma. Maailman parhaaksi rankatulle maratonille osallistui vuonna 2 000 jälleen ennätysmäärä suomalaisia maratoonareita - yli 3 200. Tervetuloa vuosittaiseen korkealuokkaiseen kansanjuhlaan, johon osallistui vuonna 2000 peräti 13 731 juoksijaa 51 eri maasta.Stockholm Marathon on poikkeuksellinen juoksu; ihastuttavan kaunis, hyvin järjestetty, juhlallinen ja omalla tavallaan ainutlaatuinen iltapäivään sijoittuvan lähtönsä ansiosta, kirjoittivat The Ultimate Guide to International Marathons -kirjan yhdysvaltalaiset tekijät. Stockholm Marathon sai korkeimmat pisteet radan kauneudesta, kisaorganisaatiosta ja kilpailun sopivuudesta ensikertalaisille.
KILPAILUPÄIVÄ
Järjestyksessään 23:n Stockholm Marathonin lähtölaukaus laukaistaan lauantaina 9. kesäkuuta 2001. Kilpailun lähtö tapahtuu klo 14.15.
MAKSIMIAIKA
6 tuntia.
3 187 SUOMALAISTA
Stockholm Marathon on pitkään ollut suosittu ja arvostettu suomalaisten juoksijoiden keskuudessa. Heistä suurin osa matkustaa kilpailuun mukavasti laivalla Helsingistä tai Turusta. Vuonna 2000 suomalaisia juoksijoita oli ensimmäisen kerran yli 3 000 ja kasvun odotetaan jatkuvan edelleen. Vain Helsinki City Marathonilla on enemmän suomalaisia osanottajia.
KAUPUNKI VEDEN ÄÄRELLÄ
Tukholma on kaunis 14 saarelle rakennettu pääkaupunki. Maratonmatkan yhteydessä voit samalla tutustua kaupungin nähtävyyksiin tai lähteä kiertoajelulle. Tukholmassa on hienoja hotelleja, mielenkiintoisia museoita, paljon kulttuuritarjontaa ja upeita tavarataloja. Kaikki mukavan kävelymatkan päässä keskustassa.
TANKKAUSJUHLA
Juoksua edeltävänä perjantai-iltana kutsumme kaikki juoksijat perinteiseen, suureen ja ilmaiseen tankkausjuhlaan Östermalmin urheilukentälle. Tarjolla pastaa kastikkeella, leipää ja juomia sekä viihdettä ja joidenkin juoksijoiden esittelyjä näyttämöllä.
NUMEROIDEN JAKO
Numeroiden jako on avoinna stadionin luona perjantaina ja lauantaina. Tällöin on avoinna myös urheiluvälinenäyttely ja -myynti.
IKÄSARJAT
Stockholm Marathonilla on yleisten sarjojen lisäksi veteraanisarjat: M/N 40 v, 45 v, 50 v, 55 v ja 60 v.
IHANTEELLISET OLOSUHTEET
Tukholman keskilämpötila on tähän aikaan vuodesta 18°C.
MINIMI-IKÄ
17 vuotta. Ilmoittautumiskelpoisia ovat kaikki 1984 tai sitä ennen syntyneet henkilöt.
CHIP-AJANOTTO
Stockholm Marathonilla käytetään Champion Chip -ajanottojärjestelmää, jossa oikeaan jalkineeseen kiinnitetty mikrosiru mittaa ajan lähtöviivan ylittämisestä maaliviivan ylittämiseen. Kaikki juoksijat saavat näin henkilökohtaisen nettoajan ja tarkat väliajat (10, 21.1 ja 30 km) lähtöryhmästä riippumatta. Tuloslistassa julkaistaan sekä viralliset ajat (lähtölaukauksesta) että epäviralliset chip-ajat.
VAKUUTUS
Kaikki Stockholm Marathonille osallistuvat juoksijat on vakuutettu kilpailun aikana sattuvien vammojen ja onnettomuuksien varalta vakuutusyhtiö Folksamissa.
MITALI JA DIPLOMIDiplomi lähetetään kotiin postitse yhdessä tuloslehden kanssa.
5, 10 JA 15 VUOTTA
Jokainen Stockholm Marathonin viidesti juossut saa erityisen viisivuotisdiplomin. Kymmenesti juosseet saavat kymmenvuotismitalin sekä 15 kertaa juosseet erityisen kilpailupaidan.
T-PAITA
Maaliin tulon jälkeen saavat kaikki juoksijat Stockholm Marathon 2001 t-paidan Östermalmin urheilukentällä.
KILPAILUN JÄLKEEN
Kaikki kilpailijat otetaan hyvin vastaan maalissa. Siellä saat syötävää ja juotavaa sekä hierontaa väsyneille jäsenillesi.
TÄYDELLINEN PALVELU ENNEN JA JÄLKEEN
Radan varrella on 14 juoma-asemaa, joilla tarjoillaan Pripps Energy -urheilujuomaa ja vettä, lisäksi mm. hedelmäsokeria ja hedelmiä. 10 orkesteria inspiroi juoksijoita yrittämään parhaansa ja suuria väliaikakelloja on sijoitettu 5 km:n välein. Jokaisella asemalla on myös sairaanhoitohenkilökuntaa. Maalissa sinulle tarjotaan banaania, suklaata, pullaa, kahvia, virvoitusjuomia ja hierontaa. Taxi Stockholm tarjoaa kaikille keskeyttämään joutuneille ilmaisen kyydin takaisin stadionille.
VIIMEISET UUTISET
Tiedät varmaan, että www. maraton.se seuraa koko ajan mitä Ruotsin juoksurintamalla tapahtuu. Julkaisemme päivittäin runsaasti kaikenlaista juoksuun liittyvää tuloksista harjoitusohjeisiin, varusteisiin, keskustelupiireihin, jne.
SEURAA JÄNISTÄ!
Jos olet epävarma vauhdistasi Stockholm Marathonilla, ei sinun tarvitse muuta kuin roikkua jonkun jäniksemme mukana. Nämä kokeneet, selkeillä lipuilla varustetut juoksijat pitävät koko matkan ajan tasaista vauhtia juosten seuraaviin loppuaikoihin tähtäävillä vauhdeilla: 3.15, 3.30, 3.45, 4.00, 4.15, 4.30, 5.00 ja 5.30.
YLI 2000 NAISTA
Ensimmäisellä Stockholm Marathonilla oli vuonna 1979 mukana 51 naista. Vuonna 2000 heitä oli 2306, mikä on enemmän kuin millään muulla maratonilla Euroopassa - 16,8%!
UPC-KAHVILA
Kotimatkalla maaliin tulon jälkeen ovat kaikki juoksijat tervetulleita UPC -kahvilaan stadionin ulkopuolella Östermalmin urheilukentällä. Uusi pääsponsorimme UPC tarjoaa pientä purtavaa ja juotavaa. Täällä on myös aikaa jälkiviisaille jälkipuheille muiden juoksijoiden, ystävien ja tuttavien seurassa. UPC vastaa nopeasta internet-tulospalvelusta ja näyttää Stockholm Marathonin tv-lähetyksen uusintana.
MATKANJÄRJESTÄJÄT
Seuraavat matkanjärjestäjät tarjoavat matkoja:• Suomen Matkatoimisto Oy
Kauppakatu 27 , 40100 Jyväskylä.
Puh.: 014-334 0926. Faksi: 014-334 0930.
Sähköposti: maraton@smt.fi
• Juoksija - matkat
Olympiastadion, Eteläkaarre B 10, 00250 Helsinki.
Puh.: 09-4342 0412. Faksi: 09-434 20444.
Sähköposti: ilkka.jarvimaki@stadion.fi
• Matka Kaleva Oy (lentomatka)
Pasilankatu 2, 00240 Helsinki
Puh.: 09-618 1450. Faksi: 09-618 1471
Sähköposti: nina.sirola@matkakaleva.fi
Internet: www.matkakaleva.com
STOCKHOLM INFORMATION SERVICE
Stockholm Information Service - puh.: +46-8-789 24 95 antaa sinulle vihjeitä ja auttaa sinua kaikessa mitä sinun tarvitsee tietää ennen vierailuasi Tukholmassa. Internet: www.stoinfo.se
Tietoja muista hotelleista Tukholmassa antaa Hotellcentralen.Puh.: +46-8-789 24 56.
Faksi: +46-8-791 86 66.
Sähköposti: hotels@stoinfo.se
MAJOITUS
Quality Globe Hotel on Stockholm Marathonin virallinen neljän tähden hotelli. Metrolla vain 14 minuuttia lähdöstä ja maalista. Täällä majoittuvat huiput ja sadat maratoonarit. Erikoishinnat juoksijoille maraton-viikonlopun aikana.Varaukset numeroista:
Puh.:+46-8-686 63 20.
Faksi: +46-8-686 63 01.
Sähköposti: bokningen@globehotel.se
Internet: www.globehotel.se

