 |
 |
|
2.6.2012 | lähtö klo: 12.00 |
|
|
 |
|
|
 |
 |
Tervetuloa ASICS Stockholm Marathonille 2013!
Lauantaina 1. kesäkuuta 2013 juostaan 35. ASICS Stockholm Marathon. Haluatko olla yksi Pohjoismaiden tärkeimmän juoksutapahtuman tähdistä vuonna 2013? Siitä tulee jännittävä kilpailu kauniissa kaupungissa.
ASICS Stockholm Marathon on vuoden kansanjuhla ja voimainkoetus. 42 195 m läpi Tukholman ehkä maailman kauneimmalla maratonreitillä. 21 000 juoksijaa koko maailmasta. Yli satatuhatta katsojaa kannustamassa maratonsankareita.
Lähtö klo 12.00
Järjestyksessään 35:n ASICS Stockholm Marathonin lähtö tapahtuu klo 12.00 lauantaina 1. kesäkuuta Lidingövägeniltä Tukholman Olympiastadionin ulkopuolelta.
Täydellinen palvelu
Kilpailun aikana ja sen jälkeen osanottajille on tarjolla ensiluokkaista palvelua. 17 juoma-asemalla kaikki voivat vahvistaa itseään Maxim-urheilujuomalla tai vedellä. Reitin varrella on tarjolla myös rypälesokeria ja hedelmiä. Yhtyeet soittavat kaikenlaista musiikkia rokista sambaan. Väliajat ovat nähtävissä viiden kilometrin välein sijoitetuista kelloista. Maalissa odottavat banaanit, suklaa, pullat, kahvia, virvoitusjuomaa, jne. Osaavat hierojat hoitavat väsyneitä jalkoja. Juoma-asemilla sekä lähdössä ja maalissa on lääkäri ja sairaanhoitajia hätätapausten varalle. Nopea tulospalvelu internetissä sekä tekstiviestinä.
5 279 naista
52 naispioneeria selvitti ensimmäisen ASICS Stockholm Marathonin vuonna 1979. Vuonna 2012 kisaan ilmoittautui peräti 5 279 naista, mikä on 25 % ilmoittautuneista. Molemmat ASICS Stockholm Marathonin ennätyksiä.
Kansainvälinen ilmapiiri
Osanottajia Ruotsin ulkopuolelta on mukana peräti 8 000. Suomi on koko ajan ollut suurin ulkomainen kansakunta Ruotsin tärkeimmässä juoksukilpailussa. Vuonna 2012 kisaan ilmoittautui 4 858 suomalaista. Hyvät laivayhteydet Helsingistä ja Turusta sekä hienot järjestelyt kisan aikana ovat niitä tekijöitä, jotka saavat yhä useammat suomalaiset juoksijat valitsemaan ASICS Stockholm Marathonin. Kisaan ilmoittautui juoksijoita 83 maasta.
Sää
Tukholman keskilämpötila on tähän aikaan vuodesta 18 °C ja ilman kosteus noin 50 %.
Kaunis reitti
Kaksikierroksisen reitin varrella maisemat vaihtelevat kuninkaallisen Djurgårdenin metsistä suurkaupungin katuihin. Reitti ohittaa sellaiset kuuluisat rakennukset kuten Kuninkaanlinna, kaupungintalo, kuninkaallinen ooppera ja eduskuntatalo. Reitti on yksi maailman kauneimmista. Suurelta osin reitti kulkee veden äärellä. Västerbron-sillalle tullessa juoksijoilla on komea näköala, johon mahtuu rakennuksia keskiajalta tähän päivään. Reitin korkeusero on 29 metriä. Tästä löydät kartan.
Maali
Maaliin saavutaan vuoden 1912 kauniille Olympiastadionille, jolla on tehty ei yhtään vähempää kuin peräti 83 yleisurheilun maailmanennätystä. Tukholman Olympiastadion on todellinen yleisurheilun klassikko.
Chip-ajanotto
Kaikki juoksijat saavat viralliset väliajat 5 km:n välein: 5 km, 10 km, 15 km, 21,1 km (puolimatka), 25 km, 30 km, 35 km ja 40 km. Kaikki väliajat ja loppuaika julkaistaan sekä tuloslistassa että myös internetissä.
Laaja tulospalvelu
Kaikki juoksijat saavat viralliset väliajat 5 km:n välein: 5 km, 10 km, 15 km, 21,1 km (puolimatka), 25 km, 30 km, 35 km ja 40 km. Kaikki väliajat ja loppuaika julkaistaan internetissä.
Diplomi, mitali ja kilpailupaita
Useamman kerran ASICS Stockholm Marathonin juosseiden ilahduttamiseksi jaamme seuraavia huomionosoituksia: 5 juostua ASICS Stockholm Marathonia: 5-vuotisdiplomi. 10 juostua ASICS Stockholm Marathonia: 10-vuotismitali. 15 juostua ASICS Stockholm Marathonia: 15-vuotisdiplomi. 20 juostua ASICS Stockholm Marathonia: 20-vuotisdiplomi. 25 juostua ASICS Stockholm Marathonia: ASICS Stockholm Marathonin numeroitu kultamitali.
Maksimiaika
Maksimiaika on 6 tuntia.
Minimi-ikä ja ikäsarjat
Osanottoon ovat oikeutettuja 1995 tai aikaisemmin syntyneet miehet ja naiset. ASICS Stockholm Marathonilla on seuraavat ikäsarjat: yleinen, 40, 45, 50, 55, 60 ja yli 65-vuotta.
Näin ilmoittaudut
Ilmoittautumismaksu on 109 € (SEK 945). Viimeinen ilmoittautumispäivä on 15.2.2013. Kilpailuun otetaan mukaan maksimissaan 21 500 juoksijaa. Mikäli raja ylittyy ennen 15.2.2013, päättyy ilmoittautumisten vastaanotto heti kun 21 500:s ilmoittautuminen on perillä. Vuoden 2012 osanottajakatto saavutettiin jo 1.12.2011 Voit ilmoittautua helposti internetissä. Täytä internet-kaavake huolella loppuun asti ja suorita maksu luottokortilla (Visa tai MasterCard). Muista mainita ohjelman sinulle antama kontrollinumero maksun yhteydessä. Lue ohjeet tarkkaan!
HUOM! Osanottajatiedote ja lähtölupa lähetetään kaikille toukokuun alussa. Numerolaput voi noutaa ASICS Stockholm Marathonin messuilta 30.5-1.6.2013. Numerolappua ei saa luovuttaa toiselle juoksijalle.
Tarkista ilmoittauneiden määrä
Tietoa Asics Stockholm Marathonin 2013 ilmoittauneiden määrästä löydät täältä.
Vuoden 2013 harjoittelupaita
Vuoden 2013 virallinen harjoittelu- T-paita on valkoinen tekninen ASICSin valmistama juoksupaita, jossa on rinnassa nelikielinen teksti "Jag tränar för ASICS Stockholm Marathon 2013" (engl. teksti: I am training for ASICS Stockholm Marathon). Käytä tilaisuutta hyväksesi ja tilaa paita ilmoittautumisesi yhteydessä. Merkitse kokosi ilmoittautumislomakkeeseen. Miehille omat mallit (XS - XXL) ja naisille omat (XS – XL). T-paita maksaa postikuluineen 29 €. Saat paidan postitse kotiisi noin kolmen-neljän viikon kuluessa maksusta.
Peruutusturvavakuutus
Mikäli olet maksanut ilmoittautumisesi yhteydessä 9 € peruutusturvamaksun ja joudut vamman tai sairauden takia peruuttamaan osallistumisesi, voimme siirtää osanottosi sinulle itsellesi seuraavalle vuodelle. Siirto edellyttää, että lähetät meille kopion lääkärintodistuksesta (päivätty ennen tämän vuoden kilpailua) viimeistään 1.8.2013 postitse Suomen osoitteeseemme tai liitteenä osoitteeseen: suomi@marathon.se. Muista ilmoittaa meille mahdollisesta osoitteenmuutoksesta. Siirron voi tehdä vain itselleen ja vain yhden vuoden eteenpäin. ASICS Stockholm Marathon ei palauta ilmoittautumismaksuja missään tilanteessa. Peruutustapauksissa juoksijan vaihto ei ole mahdollista. Peruutusturvaa ei voi maksaa erikseen ilmoittautumisen jälkeen.
Seuraa jänistä!
Jos olet epävarma vauhdistasi ASICS Stockholm Marathonilla, ei sinun tarvitse muuta kuin juosta jonkun jäniksemme mukana. Nämä kokeneet, selkeillä lipuilla varustetut juoksijat pitävät koko matkan ajan tasaista vauhtia juosten seuraaviin loppuaikoihin tähtäävillä vauhdeilla: 3.00, 3.15, 3.30, 3.45, 4.00, 4.15, 4.30, 5.00, 5.15 ja 5.30.
ZETA-Pastaparty
Juoksua edeltävänä perjantai-iltana 31.5 kutsumme kaikki juoksijat perinteiseen, suureen ja ilmaiseen Zeta-Pastaparty -juhlaan Östermalmin urheilukentälle. Listalla tuoretta pastaa kastikkeella, leipää ja juomia sekä viihdettä ja joidenkin juoksijoiden esittelyjä näyttämöllä. Numerolappujen jaosta saat lipun pastapartyyn.
T-paita
Kaikki maaliin tulleet saavat virallisen 2013 osanottajien t-paidan maalissa. Muista ilmoittaa haluamasi koko samalla kuin ilmoittaudut, jotta saat maalissa oikean koon. Naisille omat mallit (XS - XL) ja miehille omat (XS - XXL).
Hieno mitali
Maalissa saat hienon ASICS Stockholm Marathon-mitalin. Sen halkaisija on seitsemän senttimetriä. Mitalin aiheena on joka vuosi jokin tunnettu Tukholma-aihe.
Koe Tukholma
Mausta maraton-viikonloppusi Tukholman runsaalla matkailu- ja shoppailutarjonnalla. Stockholm Visitors Board antaa sinulle vihjeitä ja auttaa sinua kaikessa mitä sinun tarvitsee tietää ennen vierailuasi Tukholmassa. Internet: www.visitstockholm.com Puh.: + 46-8-508 28 508.
Toimistomme Suomessa
Mikäli sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä yhteyshenkilöömme. Tietoja myös Mini Marathonista, Tjejmilen-juoksusta ja Tukholman DN-puolimaratonista. All service naturligtvis även på svenska. ASICS Stockholm Marathon Reino Kärkkäinen Sähköposti: suomi@marathon.se
Järjestäjät
ASICS Stockholm Marathoinin järjestävät yleisurheiluseurat Hässelby SK ja Spårvägens FK. Nimikkosponsori: ASICS.
Tervetuloa ASICS Stockholm Marathonille 1. kesäkuuta 2013!
|
 |
|
|
|
|
Esitetilaukset ja tiedustelut: ASICS Stockholm Marathon, Reino Kärkkäinen, Merikuja 6, 25660 Mathildedal.
Sähköposti: suomi@marathon.se, www.StockholmMarathon.se/fin
ASICS Stockholm Marathon, E-post: info@marathon.se Puh. +46 8 545 664 40. Faksi: +46 8 664 38 22.
Stockholm Marathon, 15124, SE-167 15 Bromma, Sweden
Webbplatsen är producerad av Jomsborg AB
|
|
 |
 |
 |
Neljä kisaa Tukholmassa 2013
ASICS Stockholm Marathon Lauantaina 1. kesäkuuta 2013 juostaan 35. Stockholm Marathon. Tervetuloa mukaan juoksuun, josta jää sinulle elinikäinen muisto! Saat tilaisuuden kokea ainutlaatuisen kansanjuhlan ja voimainkoetuksen. Virallinen 42 195 m Tukholman kaduilla tiheiden katsojamassojen keskellä ehkä maailman kauneimmalla reitillä yhdessä tuhansien suomalaisten kanssa. 21 500 juoksijaa kaikkialta maailmasta.
www.StockholmMarathon.se
Stockholm Ultra Marathon Kaikkien aikojen ensimmäinen Stockholm Ultra Marathon juostaan sunnuntaina 4. elokuuta 2013. Siitä tulee pohjoismaiden tähän asti suurin panostus ultrajuoksuun. Kisassa on tilaa maksimissaan 1 500 juoksijalle ja siinä on kaksi matkaa: 50 km ja 100 km. Stockholm Ultra Marathon juostaan kauniilla reitillä pitkin puistoja, metsäaukeita aivan veden äärellä Kuninkaallisessa kansallispuistossa vain kivenheiton päässä Tukholman ydinkeskustasta ainutlaatuisen historiallisessa ympäristössä.
www.stockholmultra.se
Tjejmilen Tjejmilen on Ruotsin suurin naisten liikuntatapahtuma, jossa oli 32 000 kaikenikäistä naisjuoksijaa ja hölkkääjää vuonna 2012. Upea viihdyttävä tapahtuma täynnä naisenergiaa niin kilpailijoille kuin kuntoilijoillekin. Kaikki rakastavat reittiä, jolla on upeat näkymät läpi kuninkaallisen Djurgårdenin puiston keskellä Tukholmaa. Matka on tarkka 10 000 m. Ota mukaan ystävättäresikin liikunnalliselle Tukholman matkalle.
www.Tjejmilen.se

DN Stockholm Half Marathon Lauantaina 14. syyskuuta 2013 juostaan 12. Tukholman puolimaraton – ikimuistoinen juoksu, jossa oli tänä vuonna mukana 17 000 juoksijaa kaikkiaan 70 maasta. Kauniin ja inspiroivan kisan lähtö ja maali Kuninkaanlinnan edustalla. Yhä useammat ovat löytäneet tämän tapahtuman kiehtovuuden. Nopea reitti ja täyden palvelun kisa, johon voit helposti yhdistää Tukholman-viikonlopun shoppailureissun.
www.stockholmhalfmarathon.se
|
|
|